keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Mä oon niiin lomalla! Ainaki hetken.

Kun Pudasjärvellä on markkinat ja puulaakiviikonloppu ei ois voinu viiden päivän vapaat sattua parempaan saumaan! Koska tämmönen on tänä kesänä aika harvinaista herkkua piti käyttää aika tehokkaasti. Perjantaina ampastiin Pauliinan kans niitten mökille. Ohjelmassa oli perus rötväilyä ja vähintään puolen tunnin välein syömistä. Huippua ku voi periaatteessa vaan olla, mutta silti tehä kokoajan jottai!


Ahahahahah sponsori mukit mmm'm!

Launtaina käytiin kattelee pelejä ja toteammassa markkinoiden surkeus. Tai harmillisinta on se, että täältä torilta saa jatkuvasti metrilakuja, joten niittenkää ostaminen ei ollu enää mikää "vautsivau". Illasta vieteltiin sitte tyttöjen iltaa saunoen, Kurenkoskessa vieraillen ja krebaten. Saatettiin olla Pauliinan kans vähä vauhissaan, heh.

Sunnuntaina porukat halus semijuhlia mun synttäreitä, koska oon oikeana viikonloppuna töissä. Muurikkalättyjä suolaisella ja makealla täytteellä. Illalla käytiin viellä hillassa, vaikka ihan pieniä oloja saatto puskea päälle...Onneksi lähin, koska nyt on hillahilloa juustoleivän päälle!

Kaksi päivää jäljellä tehokasta peliaikaa, lähettiin siis mökille! Saunasta uimaan ja uimasta saunaan, kuin lämmintä vettä oli oikiasti! Hillaleivoksia, savuahventa ja iltapalaksi vielä mansikoita. Kävin vähä kiertelee järvenrantoja ja tutkailemassa papan kotitaloa. Harmittaa suunnattomasti, että sen on annettu pikkuhiljaa ränsistyä.. Huonosti nukutun yön (kuuluu mökillä asiaan, sääsket prkl!) viimeset mansikat suuhun, takasi todellisuuteen ja Oulua kohti... Sieppasi. Kuukausi duuniputkea ja jos sitte saatas yks unelma totetutetuksi, toivotaan! 

Eipä taida bussi paljo täällä kulukia


Äitin kolmipyörä vissiin unohtunu

Kattokaa mitä mää löysin! Ja tätä käytetään KASTELUKANNUNA?! Voi herramunjee oikiasti....



-S

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Täti x3

Taas pitkänpitkä väli edellisestä päivityksestä. Ups, miten me laiskistuttiinki näin.. 
Mutta nyt, kuulumiset! Lensin siis reilu viikko sitte Belgiaan siskon luo. Tarkotus oli siis tulla tänne lapsenvahiksi niin, että mun sisko pääsee synnyttämään. No eihän se menny ihan niinku suunniteltiin, sillä muksu päätti syntyä päivää ennenku kerkesin tänne. Lastenhoidot kuitenki järjesty ja pääsin suoraan hoitamaan ihan vastasyntynyttä vauvelia, kyllä kelpaa! 9 päivää on menny aika lasten ehdoilla, kiireiset aamut ja selkeät rutiinit etenki iltasin. 10 päivää tällasta on ihan mahtavaa, sillä nään näitä pienokaisia niin harvoin, mutta omat lapset ja tällanen elämä päivästä toiseen ei kyllä sopis nyt mun elämäntilanteeseen ei sitten millään. Onneksi sen ei vielä tarvikkaan. :D 
 Otin lenkkikamppeet reissuun mukaan ja ihan huikeeta juosta välillä täysin eri maisemissa! Paha on vaan se, että Wavre, missä nämä asustelee, on rakennettu laakson pohjalle. Sama siis mihin suuntaan lähet juoksemaan, on eessä JÄÄTÄVÄ mäki. Saahaan pientä lisätehoa siihenki hommaan! 
 Huomenna taas kotiin. Mitenhän käy, että kuinka näitä muksuja on ikävä jo lentokoneessa... Lohdutuksena voi todeta, että pian on juhannus ja meillä onki Sannin kans ihan huippusuunnitelma huippuseurassa! Sitä ootellessa! 







-P

perjantai 24. toukokuuta 2013

Onnellinen! Tänäänkin.

Kesä tuli ihan yllättäen Ouluun! Hassua että yritän jokapäivä ahtaa kaikkea kivaa päivät täyteen, ihan ku mulla olis johonki kiire. Ei kyllä ole. Oon vaan niin mielissään lomalle jäämisestä, vaikka se kuluuki aika pitkälti töissä. Mutta seki on vielä ihan jeppishommaa, ku aina saa opetella jotain uutta. Tosiaan, minut löytää myymästä iloisena fisuja Raksilassa, tervetuloa.

Mutta voe että me ollaan tehty jos vaikka mitä tässä parin päivän sisään! Minä palanut hassusti ja Pauliinaa ei ennää erota onko se Suomesta vai Ruotsista kotosin.

Jos mikkää muu ei naurta nii tämä.





Kovassa huudossa tällä hetkellä: aurinko, hurjanihanat ihmiset, lonkkari, jäätelö ja Newcastle brown ale. Ja se, että saa nukkua parvekkeen ovi auki.

Toiveissa: syödä kesän eka pehmis, käydä reissussa, pestä ikkunat.

-S

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Reipasta.

Pauliina ehdotti viikolla että miten ois jos tehtäis hotelliaamupala sunnuntaina. Pitkän harkinnan ja punninan jälkeen päätin suostua. Ei vaan en ollu pysyä paria päivää housuissa oottamisen takia! Ei ehkä ihan hotellin tasosti saatu pöperöitä pöytään, mutta kaikki tärkein ja tarvittava kyllä. Oli paahtikset, jukurtit, munakokkelit. korvapuustit, ite puristettu appelsiini-verigreippi mehu ja kaffet.

En tiiä miksi, mutta mulla tuli tästä aamusta vähän mummola mieleen. Mummolassa ei oo koskaan kiire ja pöytä notkuu aina ruuista. Idea hyvä, toteutus paras!



Appelsiini-verigreippi mmm'm


Sanni loikoilee

-S

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Tee se itse

Oon täysin koukussa käsitöitten tekemiseen. Ei taija olla parempaa ajanvietettä ku tehä ite jotain hyödyllistä ja kivaa. Aika monista jutuista on niiaaminen äitin ja mummin suuntaan, joilta on oppinu kaikki perusjutut kutomiseen ja ompelemiseen liittyen. Samoin suuri kiitos mummille siitä, ku sain siltä saumurin jota se ei ite käytä. Siinäpä oliki sitte oma homma oppia langottamaan ja käyttämään sitä. Kyllä vain nyt onnistuu vaatteitten kavennukset ja paitojen teot niin näppärästi ompelukoneen ja saumurin voimin!

Talvet on myös aika kutomisen ja virkkaamisen täyteistä aikaa. Sukkia valmistuu niin paljo ettei kaikkia ehi edes käyttää. Tämän talven projektina oli myös tosi simppeli tilkkutäkki joka on vieläki vähän vaiheessa.

Mulla alkaa olla fiilis, että ollaan Sannin kans ehkä jo liianki tarkkoja kaupoissa siitä, mitä kannattaa ostaa ja mikä on niin helppoa tehä ite. Mutta toisaalta, miksi ostaa sellasta minkä osaa itekki tehä!

-P







keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Paras syy skipata tekemättömät asiat

Morot tiskiiin!

Mulla ei oo oikeestaan mittää siistiä kerrottavaa. Välttelen vaan a) tiskaamista b) kouluhommia c) suihkua ja laittautumista. Meen siis illalla myymään lippuja, sen takia pitäs ihmistäytyä. Kuitenkiiii, helpoiten kaiken tämän siirtäminen huomiseksi tai ehkä ens viikoksi onnistuu sillä, että lupautuu lapsenvahdiksi! Okei, suihku ja tiskaus pitää hoitua vielä tämän illan aikana.


Tämä syy on siis paras ja kovin kuolaamaan.

-S

torstai 14. maaliskuuta 2013

Luentohöpsöilyä

Minulla olisi yksi toive. Voisiko nämä iltaluennot siirtää aamuille, kiitos! Minusta on kovin turhuttavaa tulla yliopistolle luennolle kahesta viiteen.
Sitte sellanen hieman tärkeämpi asia: eilen Citymarketin mainoksesta bongasin irtokarkkitarjouksen, 5,99€/kg! Aamulla reippaana tyttönä pakkasin ulkovaatteet päälle ja suuntasin karkkiostoksille. Karkkipussi saa kyllä kaapissa oottaa syöjää vielä lauantaihin asti... Hetken pohdittuani päätin ilmottaa asiasta Sannillekki, totesin että olis jo liian julmaa olla kertomatta. Toivottavasti lapset on jo tyhjentäny kaikkien parhaitten karkkien lokerot ennenku Sanni pääsee kauppaan. Hihi. Tosin, olen tietoinen, että niitä täytellään sitä mukaan ku lokerot tyhjenee...
Tänään sitte vietetään logotytyjen kans iltaa tupareiden merkeissä. Yhteistä aikaa, monta tyttöä, niin monet pitkät hiukset ja niin monta hiustenlaittoideaa minun mielessä! Ihanaa!

-P





sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

LLL=Loma Loppuu Lättyihin

Hiphei hiihtoloma ja sadan asteen pakkaset! Mutta se ei estele meitä ulkoilemasta auringonpaisteessa. Tai vähemmän auringonpaisteessa...

 Ja saivartelun kautta asiaan. Todettiin, että se ei ole talvi eikä mikään jos ei käy pulkkamäessä. Nakattiin siis pulkat auton takapenkille ja kahvit termariin ja suunnattiin lapsosten keskelle jyräämään ne pulkanlaskussa. Paino on voimaa, ylipaino on ylivoimaa jonka vuoksi meijän pulkka luisti aina pisimmälle. In your face penikat! Kilpailuhenki saatto lähteä vähän lapasesta. Vanhempien vihasten katseitten jälkeen siirryttiin vähän syrjempään nauttimaan voittokahvit. Tässäpä hieman todistusaineistoa.




Pulkkamäestä selvittyämme piettiin perinteinen tyttöjenilta. Tehtiin hyvää ruokaa (niinkuin me aina teemme) ja illalla hoidettiin meidän pärstät ja varpit kuosiin. Tehtiin ite sellanen aavistuksen ehkä erikoinen kasvonaamio ja hyödynnettiin Sannin lahjaksi saama jalkojenhoitosetti. Voi kuinka pehmeät posket ja jalat meillä seuraavana päivänä olikaan!
 Ku oltiin saatu Pudasjärvestä taas hetkeksi tarpeeksemme, kotiuduttiin takas Ouluun. Säätiedotus näytti taas hetkeen ainutta aurinkoista päivää lauantaille, meidän oli siis hyödynnettävä se pakkoulkoilulla. Sama sille mitä pakkasmittari näyttää! Ei muuta ku kahvit taas termariin, pyörä alle ja menoksi. Kun saavuimme kohteeseen, todettiin, että nyt on taidettu polkea aavistuksen liian pitkälle. Kylmät kahvit naamaan ja äkkiä takas kämpille.

 Hamppariravintolat on niin yliarvostettuja. Ihan mielenkiinosta laskettiin paljonko yhelle hampurilaiselle tulee hintaa jos aineksia ostaa neljälle hengelle. Vastaus on vajaa 2e.
MäkkiHesemättö 0-100 Kummanki kaa kitchen


Sanni bongasi makkaranpaistopaikan
Julistettiin lauantai 9.3.2013 yleiseksi bailupäiväksi ja otettiin toisista vapaailta molemmat eri porukoissa juhlien. Ei mahuttu edes samaan baariin. Sunnuntain Pauliina julisti yleiseksi Naura toisen kustannuksella -päiväksi, koska Sannin lauantai-illan tulos oli huonovointinen sunnuntai. Amatööri.

Viimeisen lomaillan kunniaksi lätyt jätskin kera. Kyllä vain nyt jaksaa painaa taas kolme viikkoa pääsiäislomaan saakka. 

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Lomailua!

Voi ihanaa, aurinko paistaa, sellanen pieni kirpakka pakkanen, kiva seura ja loma! Alotettiin se eilen lumikenkäilyllä. Eväät reppuun, kenkäset jalkaan ja menoksi :) Hullun raskasta hommaa se lumessa tarpominen, onneksi oli ne eväät.

Tänään otin ei urheilullisen linjan ja päätinki vaan leipoa. Sanni taas rupes hulluttelemaan ja kävi hiihtämässä. Minusta se vaan on jotenki vähän vasten ielistä hommaa.. Ei siis suksia minun jalkaan jos ei oo pakko.

Tänään ei muuta! Saapa nähä mitä muuta kivaa keksitään tälle lomalle :)

-P







maanantai 25. helmikuuta 2013

Hit the road!

Huomenna se taas alkaa.... Nimittäin joka keväinen Sanni kesäkuntoon perinne. Siis Pauliinan sanoin. Oikiasti tämä on taas jottai meidän sairasta intoilua. Herätys kello 06.30, lenkkarit jalkaan ja menoksi!

http://www.youtube.com/watch?v=Q8Tiz6INF7I

-S

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Voi ristus mikä viikonloppu



Sano Sanni Taxfree ko pääsi kotia levähtämään.

c Reb

Perjantaina vieteltii iltaa hallitusmussukoitten kanssa pizzan ja nintendon merkeissä. En oo ikinä oikein tajunnu videopelejen viehtystä, mutta ko huoneeseen laitetaan kymmenen isoäänistä kannustusporukaksi nii voi juku kaikesta saa hauskaa! Koko poppoo oli kerranki koossa ja lähettii sitte laittaa vielä jalalla koreasti Paloasemalle. Yritin kyllä jarruttella, koska lauantaina oli heti aamusta kivvaa tekemistä tiedossa, mutta eihän se onnistunu. KREBAUS oli illan sana, yllättäen.

No, lauantaina tekopirteänä aikasi ylös. Alaovelle kaarsi hovikärry "toi ota" ja keula kohti Martinniemen sahaa, joka on rakannettu 1900 luvun alussa, mutta nykysin ollu autiona jo pidemmän aikaa. Oli kyllä huippua päästä kuvailee pitkästä aikaa ja vanhan kunnon köörin kans. Mennään kyllä uudestaan kuhan lumet sulaa! Siitä sitte ilta jatku saunoen, syöden ja kuulumisia vaihdellen. Hurraa vanhat ystävät ja ulkoilma! Nyt on vähän "voi mua väsynyttä rellestäjää" -olo.








Tännään oon viettäny the sunnuntaita, eli yökkäreissä puoleen päivään. Paistelin äsken mustikkavohveleita, jotka ei valitettavasti kerenny kuviksi saakka ennenkä ne oli jo syöty. Alotin myös lukemaan pitkästä aikaa kirjaa, koska opiskeluhommia ois niin paljo tekemättä... "Minä Zlatan" pyörii siis nyt seuraavat viikot yöpöydällä.
Illalla aion suunnata vielä kissan ristiäisiin. Kyllä, ihan oikeisiin sellaisiin. 


-S

torstai 7. helmikuuta 2013

Kuka täällä sotkee?

En tiiä mitä supervoimia sain eilisistä Kiittibileistä, koska oon ollu tännää enemmän ko reippaana. Olin antanu itelle luvan viettää lintsauspäivän pahanolon varalle, mutta mitästä höpöä! Aamulla salille ja sieltä Greyn anatomiaan syömään Pauliinan kans. Tunnettuina karkkihaukkoina käytiin hakkee superpäivä tarjouksesta karkkipussit, vaan 0,90€ kipale! Pauliina osti kolme ja mää vaan kaks.

Kun vessaan meneminen aamulla alkaa vaatimaan ninjan taitoja on parasta tehä asialle jottai. En todellakkaa oo mikkää järjestelmällisin ihminen, ja se jos mikä saattaa joskus näkyä. Niinko tännään, ja pahasti. Nauroin ääneen ko tajusin kuin viikon aikana kaikki on taas vaan räjähtäny täällä. Oli siis aika tarttua aseisiin.

JÄRKYTTÄVÄÄ
 Uskallauduin jopa sängyn alle ja käytin moppia.


Välillä oli usko loppu, mutta tulos on silmiin pistävä. Kolme kuppia kahvia, Spotifyn siivouslista ja Fazerin sininen kuitenkin tuottivat toivotun tuloksen. Kaiken tavaran alta löytyi taas koti!


Tästä oppineena pyydän, käykää ihmiset joskus minun luona kylässä. Ehkä sen kautta oppisin pitämään kämpän edustus kuntosena.

-S

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Runebergin päivä

  

Voi juku kuinka söpöjä lapset onkaa! Käytiin viime lauantaina Tuomaksen kans mun kummitytön ristiäisissä ja vietettiin se viikonloppu aika leikkipainotteisesti. Lapset oli ihan haltioissaan ku oli kylässä tyyppejä jotka jaksaa leikkiä ja oltiin jopa ite haltiossaan kaikista niistä leluista! Tiiättekö esimerkiksi ne beybladet, ihan sairaan siistejä! Voi ku minäki oisin joskus omistanu sellaset. Onko nyt jo liian myöhästä ostaa? 
 Juhlissa parasta on aina se, että niissä on niin paljo hyvää ruokaa ja kakkuja joka makuun. Oltiin reissussa vaan yks yö ja sunnuntaina kotiin tullessa tuntu, että oli ottanu 5kg lisää painoa kaiken sen syömisen takia. 


Koska oltiin just päästy hyvään rytmiin herkkujen syömisen kans, niin päätin jatkaa sitä tekemällä maanantaina runebergin torttuja. Pyyettiin sitte illalla pari tyyppiä syömään niitä ja ei varmaan oo kenellekkään yllätys, että Sanni oli toinen niistä. Ei tarvinnu ku mainita, että runebergin tortut on valmiita ja kohta soi alasummeri. Tiistaina päätin leipoa niitä vähän lisää ja sit vietettiin iltaa toisten kivojen kyläilijöitten kans. :) 

Joko kohta saa tehä laskiaispullat? Voi rakastan tätä aikaa vuodesta! 

-P